Päivä 3

Päätin tänään mennä töihin pyörällä. Olin jo viime koulujakson aikana päättänyt pääseväni rantakuntoon koulu- ja hyötyliikunnan avulla, mutta ei onnistunut. Nyt ajattelin, ettei homma voi mennä pieleen, jos pyöräilen 14 km matkan pari kertaa päivässä. Päätin varata matkaan tunnin, jonka arvelin olevan riittävästi. Ja niinhän siinä kävi, että tunti oli loistava arvio, ja reissu kesti noin 50-55 minuuttia. Paremminhan olisin toki ehtinyt töihin jos oikeasti olisin toiminut arvioni mukaan, enkä olisi lähtenyt liikkeelle vartin myöhässä aikataulusta. Ei voi mitään, myin kykyni priorisoida aikaa saatanalle taiteellisia lahjoja vastaan. Ehkä vielä tulee aamu, jolloin olen kunnolla ajoissa. Nyt on ainakin testattu, paljonko aikaa oikeasti tarvitsen sekä autolla kulkemiseen että pyöräilyyn.

Pääsin heti aamusta työskentelemään Åsturin kanssa hyllyttämisen merkeissä. Åsturin oikea nimi vaikuttaisi olevan Wäve. Kaikki tosin kutsuvat sitä Veiviksi. Minäkin, vaikka sydämessäni pidän sitä Åsturina. Meillä meni tänään paljon paremmin kuin eilen. Olen oppinut ohjaamaan sitä paljon paremmin, ja suurimmat ongelmat ratkesivat kun yritin jälleen saada sitä liikkeelle ja työkaveri kommentoi, että siitä toisesta kahvastahan pitää myös pitää kiinni. Jaa. Mistäs minä olisin tajunnut, ettei Åsturi liiku, ellen pidä vasenta kättäni jatkuvasti ohjauskahvalla. Ongelmat loppuivat siihen. Paitsi että jostain syystä päätän asiaa erityisemmin tiedostamatta rapsuttaa nenääni/ heilauttaa hiuksiani sivuun/ rapsuttaa jotain muuta osaa kasvoistani/ nostaa käteni muuten vain ylös kahvalta lähes joka kerta kun laskeudun sillä alas. Matkat loppuivat lyhyeen.

Wäve, Wave, Wäje...? 

Tänään sain lyhyitä ohjeita siitä mitä pitäisi tehdä oikeastaan vain ihan aamusta ja vain pari kertaa muun päivän aikana. Hyllyttämistä koskivat molemmat. Osasin tehdä sitä jo suurimaan osan päivästä ilman tarkkoja ohjeitakin. Hyvä minä. Olen yksi oma-aloitteettomimmista ihmisistä maailmassa, joten olen aika ylpeä siitä, miten keksin itselleni töitä pitkin päivää, eikä minun tarvinnut lähteä tutusumaan johonkin ihan uuteen varastoimiseen liittyvään työtehtävään. Suuri osa päivästä meni myös asiakkaita palvellessa, joka sekin sujuu jo paremmin. Uskallan lähestyä ja yrittää auttaa asiakkaita yhä enemmän, ja käytävällä tervehtiminenkin on jo päässyt kuuluvan "moin" tasolle pienen inahduksen ja nyökkäyksen sijasta. 

Tänne blogiin toivottiin paljon kuvia työtehtävistäni, mutta se on hieman vaikeaa, kun asiakkaitani en voi oikein ryhtyä kuvaamaan ja kuvat hylytetyistä tuotteista eivät ole erityisen kiinnostavia. Pitäisi varmaan pyytä jotakuta ottamaan kuva, kun teen niitä töitä. Taisteluni siirtää 9 litran maalipurkkeja Åsturin nokalle parin metrin korkeudessa ansaisisivatkin tulla ikuistetuiksi, mutta siellä harvemmin jätetään työnteko jotain sellaista varten, eikä toistemme kuvaaminen anna kovin ammattimaista kuvaa meistä. Katsoo nyt mitä keksin. Tässä vaiheessa saatte nauttia kuvasta hyllyttämiäni maalipurkkeja. 

Hyvältä hylyttämiselta vaikuttaa, purkki lattialla. Sen kai on tarkoitus antaa kuvaa työprosessista.

Mukava päivä kaiken kaikkiaan, myöhästymistäni lukuunottamatta. Päivän esineeksi tänään pääsi laatta, joka näyttää lankkulattialta. Laattalankkulattia. Tiili- tai puuseinältä näyttävät tapetit ovat jo ihan tuttuja, samoin kuin puulta näyttävät muovimatot, mutta tähän en ollut törmannyt vielä koskaan ennen. Pyöräyttääkkö tässä nyt sitten silmiään sille, miten nykyään tuntuu olevan mahdotonta käyttää alkuperäisiä materiaaleja, vai ihastella hauskaa materiaalien yhdistelyä. Nyt alkaa jo tuntua siltä, että lankkulattialaatta olisikin ihan hauska, ja jätän idean korvan taakse hautumaan.

- Petra U

Voi sitä vieraiden hämmästelyä kun huomaavat totuuden.