Päivät 17 ja 18

Maanantaina tapahtui niin vähän mitään erityistä, etten edes muista mitä tein. Olin ihan pihalla kaikesta sen yhden vapaapäivän jälkeen. Jossain vaiheessa olin lastaamassa uutta tapettilastia hyllyihin ja tein niille mallitauluja (tai mitä ne nyt ikinä ovatkaan). Sen tosin muistan hyvin, että unohdin kotiin pukukaappini avaimen ja sen lätkylän, jolla kirjaan itseni sisään ja ulos ja jonka avulla liikun henkilökunnan tiloissa, ja jonka nimestä en osaa sanoa mitään. Taas. En tiedä, mainitsiko ensimmäisestä tapauksesta täällä ollenkaan. Kuitenkin, sain  siis taas kävellä infotiskille pyytämään vara-avainta ja -läpyskää ja tietysti viereen osuu se sama työntekijä joka oli paikalla myös edellisellä kerralla. "Otit sitten ihan tavaksi?" Niinpä niin. Tulee väärä takki laitettua päälle kun kulkee autolla (kaikki siis takintaskussa.) Ja minä niin kuvittelin, etten enää ikinä mokaisi tuossa asiassa, kun sen kerran olen jo tehnyt.

Tein sen myös heti seuraavana päivänä.

Tällä kertaa onneksi tajusin erheeni jo ennen matkan puoltaväliä. Sitten miettimään valitsenko ne mahdolliset putkut myöhästelystä vai häpeän kävellä jälleen siihen infotiskille. Ja koska prioriteettini ovat kunnossa, käänsin auton ympäri. Minulla on silti vielä työpaikka.

Tiistaina pääsin myös aloittamaan tehdä uusia hintoja tapettikansioihin, josta jossain vaiheessa mainitsinkin. Työ oli yllättävän helppoa. Käytössäni oli ohjelma, joka laski puolestani kaiken. Syötin vain hinnan, jolla me ostamme tuotteita ja kone antoi hinnan, jolla niitä myymme. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tekemäni laput näyttivät tältä:

Homma vaikeutui sitä mukaan mitä enemmän vaihtoehtoja merkillä oli, eli oliko boordeja, fototapetteja yms. Ei kuitenkaan mitään vaikeaa hommaa. Sitä vain sai tehdä aika paljon. Ja sitä on tiedossa enemmänkin. Niitä tapettikansioita nimittäin löytyy. Nyt olen käynyt läpi tämän kärryllisen:

Koska olen nämä pari viime päivää saanut olla tekemisissä tapettien kanssa, päätin valita päivän esineeksi tapettikansion. Ehkä erityisesti Mr Perswallin kansion Hide & Seek, jota en kiireeltäni kyllä ehtinyt selailla, mutta joka oli tapettikirjapinon alimmaisena ja sen löytämisessä meni hetki. Jotenkin se ironia iski. Lisäksi sen sarjan tapetit ovat ihan hauskan näköisiä, nyt kun netistä niitä selailen. Tapettikansioista voi löytyä vaikka mitä jännää, olen menettänyt sydämeni varsinkin valokuvatapeteille, joissa on niin hieno valikoima, että tekee pahaa katsella niitä ja tietää että tuohon ei tule kyllä olemaan varaa. Ehkä vielä jonain päivänä...

- Petra U

Päivät 15 ja 16

Eilen olin logistiikkavuorossa. Ehkä ensimmäisessä todellisessa logistiikkavuorossani. Terrassa on tapana, että jos hoitaa myyntiä, niin sitten ei hyllytä yhtään ja toisinpäin. Ennen päiväni ovat olleet aika sekalaisia ja olen esim. mennyt paikalle aina kun asiakas painaa kutsupainiketta vaikka olisinki ollut hyllyttämässä. Eilen työnantajani ei ollut paikalla, joten en saanut mitään erityisiä ohjeita häneltä (enkä usein saakkaan) ja kiertelin aluksi vähän siellä täällä vilkuillen, josko paikalla olisi apua tarvitsevia asiakkaita, tai jos jossain olisi epäjärjestystä. Jonkin ajan kuluttua kävellessäni maalipalvelupisteen ohi pari työkaveria huomauttivat, että minulla olisi tänään logistiikkavuoro. Jaahas. Oikein kansiosta näyttivät. En tiedä, miten he eivät huomanneet, että sama numerokoodi on merkattu minulle joka ikiseksi päiväksi, vaikka en aina logistiikassa olekaan. Jotain työssäoppijajuttuja. Kuitenkin, koska hyllytys kuulosti ihan hyvältä ajanvietteeltä, ryhdyin purkamaan tavaraa ja sitä jonkin aikaa tein, kunnes kuulin kuulutuksen "maalipalvelupisteellä tavitaan työntekijää." Olin syöksymässä sinne, kun toinen näistä logistiikkavuorosta minulle huomauttaneista työntekijöistä syöksyi ohitseni hoitamaan sen, koska "sinulla on se logistiikkavuoro." Ei sitten. Hieman käytävillä auttelin asiakkaita, mutta vähäksi jäi.

Perjantain tunnelma ei paljon parantanut kamala vesisade, jossa sain pyöräillä takaisin Järvenpäähän. Oli tarkoitus mennä siitä vielä töihin vetämään varkkarinurkkaa (seurakunnan kerho varhaisnuorille, kokoontuu joka toinen perjantai) mutta kun saavuin paikalle, oli ovessa lappu, että ryhmä oli lähtenyt retkelle. Olin kuitenkin itse asiassa aika onnellinen tästä käänteestä, koska olin aivan märkä, ja saatoin kohtuullisen hyvällä omatunnolla lähteä siitä kotiin.


Tänään oli taas päivä, kun pomoja ei ollut paikalla ja osastolla oli vain kivoja tyyppejä. Tarkoitti siis todella rentoa päivää. Kukaan ei ollut arvostelemassa sitä mitä tein. Ja koska viikonloppuisin ei saisi hyllyttämistä tehdä, siitäkään ei tarvinnut kärsiä huonoa omatuntoa. Siinähän istuskelin palvelupisteellä ja odottelin asiakkaita tulevaksi. Olihan niitä asiakaita, ettei homma pelkästään istuskelua ollut, mutta hyvin harvoin voin oikeasti viettää aikaa palvelupisteellä, ennen kuin joku siitä minut häätää uusiin tehtäviin.

'

Siinä se rakas tukikohta on

Ja tässä ns. sisustuskäytävä, jonka varrella olevat pikkukäytävät 

kuuluvat lähes kaikki sisustusosastolle.

Jotenkin pidin tästä päivästä paljon. Rentoa ja kivaa ilman minkäänlaista ahdistavaa ilmapiiriä. Päivän esinettä en tänään löytänyt, eikä eilenkään vastaan tullut mitään kummempaa, kuin tämä lyhty, jolle ei löytynyt mistään paikkaa. Pidin siitä kauheasti, mutta kun kävin kysymässä apua sen sijoittamiseen, se haukuttiinkin lyttyyn. Liian jouluinen kuulema. Höpö höpö, kaunis hirvilyhty. Ehkä joku päivä vielä lähtee mukaani.

Ja huomenna viikon ainoa vapaapäivä wohoo!

- Petra U.

Päivät 13 ja 14

Aikaa ei taas ole mihinkään eikä eilen tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista. Siksi siis jälleen yhdistetty päivitys. Eilistä voisin kuvailla rennoksi ja rauhalliseksi. Tänään mentiin samalla linjalla, mukava päivä. Opin yhä enemmän paikan laitteista ja käytännöistä, ja osaan nyt tarkistaa esimerkiksi tuotteiden saldot ja hinnat ihan itse. Katsoo kuinka kauan menee siihen, että päädyn tekemään jotain paperitöitä. Tänään siihen vähän vinkattiin meidän "briiffissä", kun tapettikansioihin pitäisi jotain uusia hintoja väkerrellä, ja homma keksittiin antaa minulle. En sitä pääse kuin vasta ensi viikolla aloittelemaan, koska tarvitsen siihen ohjastusta, jota ei ole enää tällä viikolla paikalla. Se olisi kai jonkinlainen näyttötyö, että pitäisi kaikki tehdä tosi hyvin. Vähän vaikea arvioida hommaa vielä, kun en tiedä siitä juuri mitään.

Minua on vähän harmittanut se, etten osaa vieläkään myydä mattoja. Siis sellaisia isoja joita myydään metreittäin, ja joita pitää itse leikellä. Tänään syöksyin katsomaan jälleen, miten homma toimii, mutta siinä on niin paljon tekemistä, etten vieläkään ole varma, uskaltaisinko sitä kokeilla yksin. Tämä opettelu toi mieleeni kaksi muovimattoa, jotka ovat huomioni kiinnittäneet. Toisessa on vain hyvin erikoinen kuvio, ja toinen on tehty näyttämään joltain metallilta.

Tänään osastonjohtaja ja siis työnantajani kävi nykäisemässä minua hihasta. Siellä kuulema hieman seurataan meidän asiakaspalveluamme ja välillä me saamme kuulla, miten meillä menee. Tavallisesti asia ei koske harjoittelijoita, mutta nyt hän tuumasi "miksi ei", joten minäkin sain kuulla menestyksestäni. Ihan hyvinhän minulla tuntuu menevän. Odotin jotain pahempaa. Ja niitä joitan virheiä täytyy sitten lähteä korjaamaan. Mutta nyt täytyy mennä nukkumaan. Katsoo nyt, millon seuraavan kerran päivitän. 

- Petra U.

Päivät 11 ja 12

Päätin sisällyttää molemmat päivät samaan päivitykseen, koska molemmat ovat olleet niin samanlaisia, eikä minulla ole aikaa tehdä kahta eri julkaisua. Tämän työssäoppimisen aikana päivittäisen vapaa-aikani pituus on huimat 2 h. Ei pelkästään työssäoppimisen takia, vaan koska saan viettää iltani lukiolla. Ja nyt kun noista on valitettu, siirrytään päivien tapahtumiin.

Messujen aikana tavaraa myytiin saman verran kuin tavallisesti menisi lähes kahdessa kuukaudessa. Siksi logistiikan puolella on ollut hyvinkin kiireistä, kun hyllyjä on pitänyt täyttää, tuotteita tilata ja siirtää messuesillepanot pois käytäviltä. Ja samalla pitäisi saada palveltua asiakkaita. Ihmettelen, miten niin vähän ihmisiä on laitettu työvuoroihin tämän aikana, koska tänäänkin olin hyvin suuren osan päivästä yksin hoitamassa maalipalvelupistettä ja sen asikkaita, vaikka samalla olin hukkua hommiin tavaroiden hyllytyksessä. Päivien työmäärät vähän latistavat ilmapiiriä. 

Vaikka minusta asiakaspalvelu on kivempaa kuin tavaroiden purkaminen ja siirtely, on logistiikan töissäkin puolensa. Ei juuri tarvitse lähteä kysymään keneltäkään mitä tehdä, lavojen purkamisessa kestää yleensä aika pitkään joten tiedän suurimman osan päivästä mitä tehdä ja aika kuluu nopeasti. Asiakaspalveluvuorossa saatan haahuilla sinne tänne tietämättä mitä tehdä, koska apua tarvitsevia asiakkaita ei aina ole ympärillä. Silloin tuntuu, etten oikeastaan tee kunnon töitä.

Tänään oli jälleen koulutus. Nyt tiedän sitten enemmän erilaisista lattiamateriaaleista kuten parketista ja laminaateista. En vieläkään tunne aihetta niin hyvin, että uskaltaisin antaa asennusohjeita yms. mutta ainakin hyvä alku on, jos päätän asiaan paremmin perehtyä, tai jos tulee tilanne, kun lähes pakosta joudun niitä myymään. 

En eilen enkä tänäänkään törmännyt mihinkään kovin erikoiseen, joten esittelen pari tuotetta, jotka ovat olleet mielessäni jo jonkin aikaa. Toinen on kaakelimaali ja toinen saumakynä. Varsin yhteensopivat tuotteet siis. Voisi meidänkin kylpyhuonetta piristää kovasti, jos ne siniset ja lämpimänharmaat kaakelit maalaisi vaikka valkoisiksi. Saumakynää tarvittaisiin siinä sitten luomaan saumoille mattapinnan kiiltävän maalipinnan sijasta. Saumakynä voisi olla kätevä myös ihan yksinään, keittiömme kaakeleiden saumoissa kun jotain tummumia on. Houkuttelevia tuotteita kumpikin.

- Petra U

 

 

Päivä 10

Siinä meni ensimmäinen lauantaini työn merkeissä. En saanut julkaisua aikaan, koska illalla pääsin tekemään vielä lisää töitä (karaokejuontaminen) ja keikka loppui vasta puoli kahden maissa, enkä pientä vapaa-aikaani töiden välissä tähän raaskinut käyttää. Lauantai oli Sami -nimisten laulavien julkkisten täytteinen päivä. Robinin biisejä messuilla laulellut Sami Sarjula ja illemmalla sitten jääkiekkoilija Sami Helenius, joka lauleskeli myös hyvin, ja joka tykkäsi jakaa käsisuudelmia (sain 3).

Aamulla olin (minun mittapuullani) uskomattoman ajoissa. Kipittelin kohti työntekijöiden sisäänkäyntiä jopa 10 minuuttia ennen töiden alkua, ja heti kuulin kuulutuksen "maalipalvelupisteellä tarvitaan työntekijää." Kohautin harteitani, olinhan vielä ulkona. Astuin sisälle, kuulutus kuului taas. Pääsin pukuhuoneeseen, kuulutus kuului jälleen. Kiskoin työpaitaa pälleni ja tulin siihen tulokseen, että pakkohan tuonne on itse juosta ja ihmettelin missä muut työntekijät ovat. Oli niiden asiakkaiden onni, että olin niin ajoissa. Osastolla oli vain yksi työntekijä ollut aamuvuorossa ja hän oli jumissa myymässä liesituuletinta. Näin alkoi jälleen kiireinen messupäivä.

Hermot olivat kireällä itse kullakin erinäisistä syistä, mutta työkavereiden kanssa oli hauskaa. Heidän kanssaan en kauheasti ehdi viettämään aikaa tai juttelemaan, koska asiakkaasta toiseen siirrytään aika nopeasti. Kauaa ei voi seisoskella paikallaan ja tauotkin tulisi pitää niin, että samalta osastolta olisi poissa mahdollisimman vähän tyyppejä kerralla. Mutta kaiken tämän välissä saa jonkin verran kuulumisia vaihdettua. Kaikki siellä ovat kivoja ja pidän heistä enemmän ja enemmän. Tosin ihan kaikkiin en ole saanut kunnon kontaktia, meitä kun on siellä todella paljon.

Päivä oli hyvin samanlainen kuin eilinen. Olen saanut taas lisää varmuutta, ja oppinut säännön, että jos et tiedä jotain asiaa, ainakin valehtele vakuuttavasti. Minua kehotettiin kuuntelemaan asiantuntijoiden tuote-esittelyjä, mutta yhdestä tuotteesta työkaveri kertoi todella monen asiakkaan valittaneen, joten en ole kovin innolla sitä myymässä, toisen tunsin ja kolmas oli niin houkutteleva, etten uskaltanut kuunnella tai olisin ostanut vaikka minulla ei ole rahaa. Olen todella heikko vastustamaan myyntipuheita. Tuote oli Boschin sähkökäyttöinen tela. Oli niin kätevän näköinen... En tosin maalaa läheskään niin paljon, että tarvitsisin sitä. Se kuitenkin on lauantain päivän esine.

- Petra U

Telaa ei tarvitse dipata maaliin missään välissä, painaa vain varressa olevaa nappulaa ja lisää maalia tulee. 

Päivä 9

Tänään messut sitten alkoivat toden teolla. Paikalla oli todella paljon ihmisiä, osastoille tuli ihan oman alansa asiantuntijoita, sisäänkäynnin luona oli lava, jossa pidettiin joitain työnäytöksiä, juontaja kierteli ympäriinsä haastattelemassa ihmisiä ja kertomassa mitä oli tarjouksessa ja sitten siellä jaettiin ilmaista kahvia. Myöhemmin paikalle eksyi myös pelle ja maskottipukuisia tyyppejä lasten iloksi. Oli aika kiire koko ajan, logistiikkapuoleen ei voinut keskittyä juuri ollenkaan. Jos yritin siirtää tapetteja tai teippejä paikoilleen, käskettiin minut pian siitä takaisin asiakaspalveluun. Asiakaspalvelussa ei kuitenkaan ollut ihan niin paljon tekemistä kuin olin kuvitellut. Ihmiset keräntyivät aika paljon juuri näiden asiantuntijoiden ympärille tai sitten olivat vain katselemassa. Kyllä oli kuitenkin kiireisempää kuin tavallisesti ja aikakin kului nopeasti. En osaa päivästä paljon muuta sanoa.

Päivän esine ei ole ihan esine, vaan panda-maskotti. Se oli hyvin karmivan näköinen kierrellessään paikkoja, mutta minäkin sain sen korista lakupatukan, joten ihan kiva panda se oli sitten loppujen lopuksi. Huomenna ihmisiä pitäisi olla kaksi kertaa enemmän, katsoo mitä siitäkin tulee. Ainakin paikalla on Sami Sarjula, salkkareiden Ossi.

- Petra U

Päivä 8

Eilen minun piti vain lepuuttaa silmiäni ja nukuin sitten kevyet 11 tunnin unet. Jäi blogi huomiotta. Olin yllättäen ajoissa, mutta työnantajani ei ollut paikalla sitä todistamassa. Kaikki tuntuu kuitenkin olevan normaalia taas. Ehkäpä miehet ovat niin yksinkertaisia, että kun asia on käsitelty, sitä ei jäädä hautomaan. Aika jänniä olentoja ovat.

Mietin jo eilen, että mitä keksin enää työpäivistäni kertoa. Vaihtuisiko blogitekstieni taso siihen, että kertoisin vain "tänään oli normipäivä." Tuli kuitenkin jotain erikoistakin vastaan. Puutarhaosasto kidnappasi minut. Yhtenä hetkenä vein sisustusosaston tyhjennettyä lavaa takaisin varastoon, ja toisena päälleni heitettiin jättimäinen takki ja käskettiin lakaista taimipihan lattia. Jaahas. Sainpahan sitten lisätreeniä.

Äsken vielä todella multainen maa on enää vain vähän multainen,

Karkasin sieltä heti homman tehtyäni. Olin hieman toivonut jotain pestiä puutarhaosastolta, jotta näkisin hieman kasveja, koska suunnitelmissani on täyttää parvekkeeni kukilla ja muilla kasveilla. En kuitenkaan paljoa pystynyt vilkuilemaan ympärilleni. Pitääkin sitten mennä kiertämään paikkoja ihan ajan kanssa joskus. Kuitenkin, karattuani puutarhaosastolta siirryin jälleen sisustusmyyntiin. Joku halusi siellä ostaa muovilankatelan. En oikein osannut myydä sitä blogini nimestä huolimatta. En tiennyt, että siihen tarvittiin jotain erityismaalia, tai millaisa jälkeä siitä tulee. Asiakaskin oli nettihauillaan löytänyt lähinnä kuvia siitä telasta ja minun blogini. Onneksi työkaverilla oli oikein omakohtaista kokemusta asiasta. Muovilankatela olisi ansainnut päivän esineen paikan, jos se ei olisi jo ollut päivän esineenä enseimmäisenä päivänä. Joten päivän esine onkin sitten koristeketju. Opin nimittäin miten ketjuja myydään ja pidin kauheasti sanasta messingöity. Ei siinä muuta. 

- Petra U

Päivä 7

Päivä tuntui aika lyhyeltä. Varmaan siksi että sitä oli tunti vähemmän kuin tavallisesti. En ole varma haluanko oikeasti kertoa täällä mitä tänään kävi, mutta ehkä minun pitäisi niin ette ihmettele kun kerron pian saaneeni potkut. Tai no toivotaan ettei homma mene siihen asti. Blogini lukijat eivät ole voineet jättää huomaamatta miten heikosti olen ajoissa paikalla. Tiesin heti sopimuksen tehtyäni ettei sellaista hyväksyttäisi, ja päätin olla ajoissa. Pelkät päätökset eivät nyt vain tälläkään kertaa auttaneet asiaa. Jo ala-asteelta lähtien olen ollut kaikkialta myöhässä eikä mikään tunnu auttavan. En tajua miten olen niin tyhmä. Yleensä olen myöhässä kuitenkin vain n. 5 - 10 minuuttia. Tänään nukuin kunnolla pommiin.

Ai töissä pitäisi olla jo?

Työnantajani puhuttelun jälkeinen pelokas adrealiinihuuma vauhditti päivääni aika lailla. Olin hyvin pettynyt itseeni ja minua suretti kauheasti tuottaa pettymys pomolleni, joka on ollut minulle tosi reilu ja loma-ajoissani joustava. Toivon etteivät välimme nyt ole lopullisesti tuhoutuneet, ja voin sitten jatkossa jutella hänen kanssaan tuntematta häpeää ja hänestä hehkuvaa pettymystä. Tänään kaikki oli varsin viileää ja hänen vihansa tuli kyllä selväksi. Ei mitään raivoa, on kuitenkin sen verran kiva ja hauska tyyppi. Edellisessä työssäoppimispaikassani tilanne oli aika samanlainen, enkä loppua kohden enää voinut olla rento työnantajani seurassa. Noh, ehkä kaikki paranee kun ja jos parannan tapani. Tämä on onneksi vasta alkua, ehkä kaikki unohtuu ajan kanssa. Tai sitten ei. Olisi toisaalta ihan oiken minulle. En ole oikein koskaan joutunut kohtaamaan seurauksia myöhästymisistäni, tekisi ihan hyvää välillä.

Itsessäälissä rypemistäni helpottivat työkaverit. Parikin henkilöä delegoi maaliosaston asiakkaita minun luokseni saatesanoilla, että tiedän maaleista paljon enemmän kuin he. Ja eräs talossa jo kauan ollut työkaveri tuli luokseni juttelemaan ja neuvoi tsemppaamaan, koska toivoi minun jäävän sinne ja jo vinkkasi kesätyöpaikkamahdollisuudesta. Piristi kyllä. Samalla lisäsi surua siitä, että jos nyt sitten saan potkut, joudun jättämään niin kivan paikan ja niin kivat ihmiset taakseni. Lisäksi myöhemmin paniikkia lisäsi, kun kelasin päässäni tämän työkaverin kanssa käymääni keskustelua, ja rupesin ajattelemaan hänen kommenttiaan "tuolla vähän puhutaan että seuraava virhe voi olla se viimeinen" ja tajusin, että asiasta siis tosiaan jo puhutaan takahuoneessa. Voi ei.

Noh, nyt kun tuon kaiken sain sanottua, voin keskittyä muihin päivän hommiin. Tänään keskityin hyllyttämiseen. Opin, että valaisimien hyllyttäminen on ehkä ikävintä puuhaa, mitä tuolla on tarjolla. Kuljin varmaan jokaisen eri lampun kanssa ympäri valaisinosastoa sen 5 min ennen kuin löysin niille paikat. Joillekin ei koskaan löytynyt paikkoja. Muutenkin sisustusesinelavojen tyhjentäminen oli työlästä, koska samasta laatikosta löytyneet tavarat saattoivat kuulua ihan eri puolille osastoa. Pääsin tänään myös kokeilemaan asiakaspalvelua eri puolilla liikettä. Ei sillä, että tietoni pimennysverhoista olisivat juurikaan paremmat kuin asiakkaan itsensä, mutta aina voi ihmetellä yhdessä.

Ihan päivän viimeisellä puolituntisella huomasin erään miehen katselemassa puhdistusaineita ja päätin yrittää auttaa. Ongelmana oli, millä saada sammal pois huopakatolta. Jaa'a. Yritin siinä sitten auttaa purkkien tutkimisessa, mutta jonkin ajan päästä kävin nykäisemässä työkaveria hihasta, ja sieltä tuli heti vastaus, BioCompin Puhdas katto. Sitä ruiskutellaan katolle, odotellaan sen vaikuttavan jonkin aikaa, ja jo pelkkä sade vie sitten mukanaan katon sammaleet ja katolle jää vielä suojaava kerros, ettei sammal kasva takaisin. Ja jos sadeta ei tule pariin kuukauteen, niin painepesuri vain käteen. Minä ja yksi toinen uusi työntekijä kuuntelimme tätä selostusta ja huokaisimme wau. Hienoa ainetta. Se saa tänään toimia päivän esineenä. Ja nyt sitten nukkumaan ja toivomaan, että en enää myöhästy. Huomenna alkaakin Kodin Terrassa messut.

- Petra U

Voi kun minullakin olisi sammaleinen katto, ihan vain tätä käyttääkseni.

Päivä 6

Tänään sain vain ihan muutaman kerran ohjeita siitä, mitä pitäisi/voisi tehdä. Ja niihinkin hommiin meni vain hetki. Päätin tänään pysyä asiakaspalvelussa ja siinä onneksi riitti puuhaa lähes joka hetkeen. Onnistuin myös pysymään lähes koko päivän maaliosastolla, jossa minulla on varmin ja hyödyllisin olo. Tutkiskelin paikkoja hieman enemmän kun oli hiljaista, ja löysin sieltä muiden uusien totteiden joukosta päivän esineen, tie- ja katumaalin. En ole ihan varma, mitä sillä tekisin, mutta enköhän sitä johonkin keksisi käyttää. Päivän esineeksi se ylsi ihan siitä syystä, ettei mieleeni ollut tullutkaan, että sitä löytyisi rautakaupasta. En tosin tiedä mistä sitten ajattelin sitä voivan hankkia. Ja miksi ajatelen lähinnä sitä miten sitä voisi käyttää vandalismiin?

Siinähän yritätte pestä ruutuhyppelyruudukkojani pois.

Päivästä ei ole kovin paljon kerrottavaa, energiaa oli hieman enemmän, hommat sujuivat vähän paremmin ja minunkin taitoihini jo luotetaan enkä ole enää se, joka vain juoksee jonkun tietäväisemmän luokse, vaan se, jolta saattaa varmistaa jonkun asian tai kysyä neuvoa (vaikka aika paljon joudun silti vielä hakemaan apua.) Minusta on apua myös siinä suhteessa, etten juuri kärsi korkeanpaikankammosta. En ole paljoa ajatellutkaan, miten korkealla åsturin kanssa työskentelen. Tänään syöksyin korkeuksiin kun pari työkaveria yrittivät saada paketteja ylimmälle hyllylle, mutta eivät sinne asti uskaltaneet nousta. Tuli taas mieleen, miten paljon ja miten monta vuotta haaveilin torninosturikuskin urasta. Mikäänhän ei toisaalta ole vielä myöhäistä senkään osalta.

Eihän tämä kone nyt niin paljon heilu eivätkä nuo laatikot niin korkealla ole.

Eipä juuri muuta sanottavaa ole, kuin että tänään sain kokea ensimmäisen kunnon koulutukseni tiettyihin tuotteisiin. Joka ikäväkseni venyi työaikani yli. Mutta nyt sitten osaan myydä palohälyyttimiä ja -sammuttimia. Sekä häkä- ja vesivahinkohälyttimiä. Katsoo nyt kuinka paljon taitojani tulen tarvitsemaan, tähän mennessä en ole tarvinnut tietoja mihinhään, mutta  asiakkaat kysyvät joka päivä jotain uutta. Toivottavasti se ei huomennakaan ole mitään liian hankalaa. 

- Petra U

Päivä 5

Nyt on Unkari takana ja arkeen palattu. Sen matkan jälkeen olisin tarvinnut loman. Ei kuitenkaan voinut mitään, muutama tunti unta kalloon ja töihin oli mentävä. En tänään ollut välttämättä ihan hereillä, mutta kunnialla kahlasin silti tämänkin päivän läpi. Menin töihin taas pyörällä ja ajoitus ja jaksaminen sen suhteen oli jo paremmassa kunnossa. Ei sillä että olisin ihan ajoissa vieläkään ollut, mutta paremmin ainakin. Huomasin virheen tässä suunnitelmassa vasta noin 17:40, kun tajusin, että minun pitäisi olla siihen aikaan iltalukiosa. Hupsista. En muistanut ollenkaan että se alkoi tänään. Ehdin kuitenkin toiselle tunnille. Ellen jatkossa halua polkea suoraan töistä lukiolle maanantaisin ja keskiviikkoisin, pitää pyörä jättää näinä päivinä kotiin ja ottaa se auto. Katsoo kuinka kauan keho ja järki kestävät niitä päiviä, kun koulun rientoihin menee matkoineen 12 tuntia päivästä.

Päivä oli varsin samanlainen kuin muut, nyt en vain nauttinut työstä niin paljon kuin ennen, koska kaikki energia meni hereillä pysymiseen. Kahvikoneesta löytynyt suklaakahvi auttoi hieman, mutta ei tarpeeksi. Olotilani oli suorastaan täydellinen yhteen uuteen työtehtävääni, laputtamiseen. Ja kun sanon täydellinen, tarkoitan päinvastaista. Iskin uuden, huiman yhden euron hinnan noin 220:een kahdentoista kappaleen mattoveitsipurkkiin. Oli hidasta. Pääsin myös asettelemaan paikoilleen muutaman kunnon hintakyltin. Nämä työt, kuten melkein kaikki tämän päivän työni, sijoittuivat tapettiosastolle. Osasto ei ollut ihan outo minulle, olen siellä ennenkin autellut asiakkaita, mutta tänään huomasin olevani jumissa siellä suurimman osan päivästä. Vaikka tapettitietämykseni ei ole ihan parasta laatua. Yritin siinä selitellä asiakkaille mitä on tapetin harjapesu, vaikka en  asiasta muuta tiennyt kuin että se varmaankin tehdään harjalla, ja miten tapettimenekki lasketaan, vaikka uninen pääni ei osannut vastata edes 6 + 2 tasoisiin laskuihin. Opin siinä kuitenkin koko ajan. Jos ensimmäiselle asiakkaalle en osannutkaan itse kertoa, mitä tapetin merkinnät A = 50 ja B = 0 tarkoittivat, osasin jo seuraavalle sanoa, että se 0 tarkoittaa ettei tapettia tarvitse ruveta kohdistamaan.

"Puhdistaa siis harjalla sillee... Jotenki. Ei ainaskaan vedellä. Mulla ei siis ole hajuakaan."

Tajusin tänään miten vähän tunnen tuotteita ja käytäntöjä maalipalvelupisteen ulkopuolelta, vaikka sisustusosastoomme kuuluu vaikka mitä. Mutta niin se tuntuu olevan vakituistenkin työntekijöiden kanssa. Erikoistutaan joko maaleihin tai sitten esimerkiksi kodinkoneisiin, vaikka kaikki kuuluisivat kaikille. En tiedä, onko minun järkevää edes yrittää oppia tuntemaan pesukoneita ja hanoja. Voisi olla mukavaa keskittyä vain muutamaan asiaan ja oppia ne hyvin. Sisustuslinjamme koulussa on sen verran sekalainen, että siellä mihinkään ei voi tosissaan keskittyä kunnolla. Mutta ehkä pikkuhiljaa voin laajentaa aluettani. Kaksi kuukautta ei tosin ole kovin pitkä aika kaiken oppimiseen.

"Ai että kauanko menee asennukseen ja mitä muita kokoja löytyy? Ööö..."

Vaikka olin tänään hyvin vähän maalipuolella, on päivän esine silti maali. Ihan siitä syystä, etten tänään tajunnut etsiskellä erikoista esinettä käsittelemieni tuotteiden joukosta. Tuote on siis koulutaulumaali, jonka avulla voi maalata itselleen liitutaulun mihin vain. Olen haaveillut siitä jo yli vuoden, mutta en keksi mihin sitä laittaisin. Oman huoneeni seinät kun ovat tapetin peitossa. Ehkäpä oveen? Olen kuitenkin päättänyt laittaa sitä viimeistään tulevaan asuntooni, kun voin aloittaa sisustamisen puhtaalta pöydältä. Kirjoitan siihen sitten elämänohjeita ja muuta kivaa. Nyt toivon vain saavani nukkua kunnon yöunet. Huomiseen.

- Petra U

Elämänohje 1: Kun surettaa, osta vesimeloni. Paitsi jos kyseessä ovat rahahuolet, sillä melonit ovat kalliita.

Päivä 4

"Huh, minä mietinkin jo missä kaikki ovat", sanoo pari minuuttia myöhässä paikalle tullut Petra vain hetkeä hänen jälkeensä paikalle ilmaantuneelle ohjaajalleen kuin olisi joutunut odottamaan enemmänkin. Juupa juu. Aamusta minut häädettiin pois maaliosastolta, jolla olin pääasiassa aikaisemmat päiväni viettänyt. Nyt hyllytin energiansäästölamppuja ja muuta sähkösälää. Tämän kunniaksi paljastankin päivän esineen jo nyt, sillä se sattuu olemaan asiaankuuluvasti valaisin. Tai muutamakin lastenhuoneen valaisin. Eivät ole sen erikoisempia kuin ovat rumia. Kuvasta ei näe kaikkien sammakkolamppujen kamaluutta, sillä yritin keskittyä helikopteriin. Näin näitä lamppuja viime asuntomessuilla, ja koska minun ja parini tehtävänantoon siellä kuului keskittyä valaisimiin, tämä jäi hyvin mieleen. Taas näitä esineitä, joista en osaa päättää, ovatko ne kamalia vai hauskoja.

Kroak, iso kärpänen!

Vaikka yritin keskittyä lamppuihin, piti minun myös olla koko ajan valmiina syöksymään paikalle, jos asiakas painoi maalitiskillä kutsunappulaa. En siis täysin hylännyt sitäkään osaa työstäni. Huomattavasti vähemmän asiakaspalvelua tein silti tänään, kuin muina päivinä. Työkaveria taas tuli autettua, koska hän oli opettajani tunnistettuaan saanut selville, että opiskelen sisustuslinjalla, ja toivoi näkemystä Vallilan patalappujen, essujen yms. esillepanoon. Se olikin yksi niistä työtehtävistä, joita olin odottanut saavani tehdä. Pienen päänraavinnan jälkeen päädyimme tähän esillepanoon. Tuotteet näyttivät niin kivoilta (ja toki huikean hieno esillepano auttoi asiaa), että monet asiakkaat jäivät niitä tuijottamaan ja kehumaan. Mikäs siinä, kaunis kuosi.

Veikkasin varmana hedelmien olevan granaattiomenoita. Sitten työpari osoitti tuotteen nimeä "papaija."

Tämä päivä meni ohi suhauksessa. Jotenkin oli kivaa. Oli ihan erilainen päivä kuin aikaisemmat olivat, kun keskityin eri hyllyihin. Ensimmäisen taukonikin sain  pidettyä vasta noin 5h töihin saapumisen jälkeen ja huomasin noin varttia ennen työaikani loppumista, että minulta oli jäänyt vielä yksi kahvitauko käyttämättä. Noh, käytin sen sitten siinä ja menin pukuhuoneeseen leikkimään peiliteiniä. Katsokaa ja ihailkaa työpaitaani. Meille ei muita työvaatteita ole sieltä annettu. Vakiotyöntekijöillä kaikkea jännää, mutta meihin parin kuukauden työssäoppijoihin ei satsattu ihan niin päljon. Näin taas tänään. Huomenna en olekaan töissä, sillä lennän Unkariin. Sen, ja erään toisen matkani takia minun pitää uhrata tältä ajalta kaikki lauantaini, jotka eivät mene matkoihin, töissäkäymiseen. Eivätkä ne edes riitä, menee vielä yksi päivä kesältä. Eiköhän tästä kuitenkin selvitä.

- Petra U

"Hei, voisinx mä auttaa jotenkin?"

Päivä 3

Päätin tänään mennä töihin pyörällä. Olin jo viime koulujakson aikana päättänyt pääseväni rantakuntoon koulu- ja hyötyliikunnan avulla, mutta ei onnistunut. Nyt ajattelin, ettei homma voi mennä pieleen, jos pyöräilen 14 km matkan pari kertaa päivässä. Päätin varata matkaan tunnin, jonka arvelin olevan riittävästi. Ja niinhän siinä kävi, että tunti oli loistava arvio, ja reissu kesti noin 50-55 minuuttia. Paremminhan olisin toki ehtinyt töihin jos oikeasti olisin toiminut arvioni mukaan, enkä olisi lähtenyt liikkeelle vartin myöhässä aikataulusta. Ei voi mitään, myin kykyni priorisoida aikaa saatanalle taiteellisia lahjoja vastaan. Ehkä vielä tulee aamu, jolloin olen kunnolla ajoissa. Nyt on ainakin testattu, paljonko aikaa oikeasti tarvitsen sekä autolla kulkemiseen että pyöräilyyn.

Pääsin heti aamusta työskentelemään Åsturin kanssa hyllyttämisen merkeissä. Åsturin oikea nimi vaikuttaisi olevan Wäve. Kaikki tosin kutsuvat sitä Veiviksi. Minäkin, vaikka sydämessäni pidän sitä Åsturina. Meillä meni tänään paljon paremmin kuin eilen. Olen oppinut ohjaamaan sitä paljon paremmin, ja suurimmat ongelmat ratkesivat kun yritin jälleen saada sitä liikkeelle ja työkaveri kommentoi, että siitä toisesta kahvastahan pitää myös pitää kiinni. Jaa. Mistäs minä olisin tajunnut, ettei Åsturi liiku, ellen pidä vasenta kättäni jatkuvasti ohjauskahvalla. Ongelmat loppuivat siihen. Paitsi että jostain syystä päätän asiaa erityisemmin tiedostamatta rapsuttaa nenääni/ heilauttaa hiuksiani sivuun/ rapsuttaa jotain muuta osaa kasvoistani/ nostaa käteni muuten vain ylös kahvalta lähes joka kerta kun laskeudun sillä alas. Matkat loppuivat lyhyeen.

Wäve, Wave, Wäje...? 

Tänään sain lyhyitä ohjeita siitä mitä pitäisi tehdä oikeastaan vain ihan aamusta ja vain pari kertaa muun päivän aikana. Hyllyttämistä koskivat molemmat. Osasin tehdä sitä jo suurimaan osan päivästä ilman tarkkoja ohjeitakin. Hyvä minä. Olen yksi oma-aloitteettomimmista ihmisistä maailmassa, joten olen aika ylpeä siitä, miten keksin itselleni töitä pitkin päivää, eikä minun tarvinnut lähteä tutusumaan johonkin ihan uuteen varastoimiseen liittyvään työtehtävään. Suuri osa päivästä meni myös asiakkaita palvellessa, joka sekin sujuu jo paremmin. Uskallan lähestyä ja yrittää auttaa asiakkaita yhä enemmän, ja käytävällä tervehtiminenkin on jo päässyt kuuluvan "moin" tasolle pienen inahduksen ja nyökkäyksen sijasta. 

Tänne blogiin toivottiin paljon kuvia työtehtävistäni, mutta se on hieman vaikeaa, kun asiakkaitani en voi oikein ryhtyä kuvaamaan ja kuvat hylytetyistä tuotteista eivät ole erityisen kiinnostavia. Pitäisi varmaan pyytä jotakuta ottamaan kuva, kun teen niitä töitä. Taisteluni siirtää 9 litran maalipurkkeja Åsturin nokalle parin metrin korkeudessa ansaisisivatkin tulla ikuistetuiksi, mutta siellä harvemmin jätetään työnteko jotain sellaista varten, eikä toistemme kuvaaminen anna kovin ammattimaista kuvaa meistä. Katsoo nyt mitä keksin. Tässä vaiheessa saatte nauttia kuvasta hyllyttämiäni maalipurkkeja. 

Hyvältä hylyttämiselta vaikuttaa, purkki lattialla. Sen kai on tarkoitus antaa kuvaa työprosessista.

Mukava päivä kaiken kaikkiaan, myöhästymistäni lukuunottamatta. Päivän esineeksi tänään pääsi laatta, joka näyttää lankkulattialta. Laattalankkulattia. Tiili- tai puuseinältä näyttävät tapetit ovat jo ihan tuttuja, samoin kuin puulta näyttävät muovimatot, mutta tähän en ollut törmannyt vielä koskaan ennen. Pyöräyttääkkö tässä nyt sitten silmiään sille, miten nykyään tuntuu olevan mahdotonta käyttää alkuperäisiä materiaaleja, vai ihastella hauskaa materiaalien yhdistelyä. Nyt alkaa jo tuntua siltä, että lankkulattialaatta olisikin ihan hauska, ja jätän idean korvan taakse hautumaan.

- Petra U

Voi sitä vieraiden hämmästelyä kun huomaavat totuuden.

Päivä 2

Tänään työpäiväni alkoi sillä, että juoksin nopeasti pukuhuoneeseen heittämään työpaidan niskaan ja kirjasin itseni sisään juuri ajoissa. Tai ehkä minuutin myöhässä. Olo tuntui Aku Ankalta kellokortteineen. Meidän "kellokorttimme" on tosin pieni muovinen möllykkä, mutta filistä siinäkin.

Olin elänyt uskossa, että me - minä ja samaan aikaan alottanut toinen työssäoppija - tapaisimme tänä aamuna virallisen ohjaajamme, mutta saimme kuulla, ettei hän tulisi vielä tuntiin paikalle. Meidät siis ohjattiin tavaran vastaanottoon kirjaamaan tavaroita sisään. Aluksi ajattelin, että voisin pitää tästä "martituksesta", joka oli varsin yksinkertaista ja samanlaista hommaa koko ajan, mutta onnistuin kohtaamaan jatkuvasti ongelmia. Juuri minun käsittelemästäni lastista puuttui tilauslistat, tein jatkuvasti virheitä sen koneen kanssa enkä yleisesti oikein tiennyt mitä tehdä. Kestin noin 45 minuuttia ja juoksin sitten piiloon käyttämään taukoni. Sitten ohjaajamme jo saapui paikalle.

Pääsin jatkamaan samaa hommaa, mitä tein eilen, eli asiakaspalvelua. Samalla kuitenkin kiersimme ohjaajan kanssa tarkemmin eri maaleja ja tutustuimme niiden käyttötarkoituksiin, jotta osaisin sitten kertoa niistä asiakkaille. Kierroksesta oli suunnattomasti hyötyä päivän aikana. Pian myös sain kohdata uudestaan eilisen viholliseni, sävytyskoneen. Eri koneen tällä kertaa, onneksi. Toimi paljon paremmin enkä pelännyt sitä enää muutaman sävytyksen jälkeen ollenkaan. Vähän turhan kauan siihen meni, että viimein tajusin merkitä purkkien koot ihan itse, tai että opin muistamaan missä järjestyksessä mitäkin piti tehdä. Jonkin ajan kuluttua osasin kuitenkin hoitaa sävytyksen ihan itse ilman paniikkia.

Siinä sitä ollaan niin viattomana.

Toinen kone, johon tänään sain tutustua, on jokin jonka nimi muistutti "Wavia", mutta jonka oikeaa nimeä en muista, ja jonka päätin nyt nimetä Åsturiksi. Se kun on vähän kuin nosturi. Tai trukki. Mutta enemmän pidän sen nosturiominaisuuksista. Minun piti päästä sitä kokeilemaan jo eilen, sillä kyseessä on kone, jonka avulla saadaan asiakkaille tavaroita, jotka on sijoitettu ylähyllyille, ja sen ajaminen näytti kovin hauskalta. Niin se ulkonäkö pettää. Ajo-ominaisuuksiensa vuoksi Åsturi voisi tulla suoraan helvetin syvimmästä kolkasta. 

Katso ja kokeile minua, olen todella hauska.

Voin vain kuvitella, miten tuskaista ohjaajallani on ollut katsoa, kun yritin peruuttaa Åsturia pois tieltä, törmäsin hyllyyn, ajoin eteenpäin, suoristin kulkuneuvoni, peruutin uudestaan ja törmäsin siihen samaan hyllyyn tai toisella puolella olleeseen lavaan yhä uudestaan ja uudestaan. Ja uudestaan. Lisäksi Åsturi käynnistyy vain harvoin kun minä yksin yritän käynnistää sitä. Se käynnistyy moiteettomasti silloin, kun teen kaiken samalla tavalla kuin muutenkin, mutta vieressä seisoo joku työntekijä, jolle olen juuri valittanut, miten Åsturi ei käynnisty. Kummallista kyllä, se tuntuu pitävän erilaista ääntäkin kun minä ajan sillä. Ja vaikka kovin paljon rakastan sen nosturimaisuutta, se tykkää jättää minut jumiin sinne ylös hakkaamaan nappulaa, jolla pitäisi päästä alas. Laitteesta tulee joko jokin syvästi inhoamani kone, tai sitten kehitän siihen suuren tunnesiteen, ja se tulee olemaan asia, jota eniten jään kaipaamaan kun lähden. 

Jos en päästä sinua alas, olemme ikuisesti yhdessä <3

Sain käyttää sitä paljonkin tänään kiitos uuden työnkuvani, hyllyttämisen. Nostelin ylähyllyillä olevia maalipurkkeja ja muuta maalauskamaa alas ja siirsin ne alahyllyille. Sain tehdä aika paljonkin hyllytystä tänään, ja koska olin koko ajan maaliosastolla, pääsin perehtymään aiheeseen yhä paremmin ja pystyin siinä seikkailevia asiakkaita auttamaan jo muutenkin, kuin kysymällä mitä he tarvitsisivat ja hakemalla sitten kokeneemman myyjän paikalle setvimään asian. Pääsin myös osallistumaan osastokokoukeen ja tuntemaan itseni tärkeäksi (= osastonjohtajat kokouksessa, eivät keksineet minne muuallekaan minut tunkisivat.) 

Kaiken kaikkiaan kaikki meni varmemmin kuin eilen. Työkavereillekin uskaltaa puhua paremmin, asiakkaita lähestyn jo varmemmin ja olen oppinut enemmän. Myös yhteiset pelisäännnöt ovat paremmin hallussa. Paitsi kännykkäsääntö. Niitä ei saisi ollenkaan kuljettaa mukanaan, mutta yolo. Pakko näitä kuviakin on jollain ottaa. Shh, älkää kertoko. En minä sitä väärin käytä. 

Ennen kuin kerron päivän esineen, kerron myös, että opettajani kävi tänään siellä visiitillä. Nyt kun se on alta pois, saamme huomata, että päivän esine on tänäänkin kuviotela. Tämä on muovilankatelan kaveri, ja tekee muurimaista jälkeä. Tämän päivän esineeksi se ylsi siksi, että olin eilen ihan varma, ettei näitä tule menemään kyllä yhtään. Olin väärässä. Aika aamusta kysyttiin kuviotelaa ja osasin asiakkaan paikalle ohjastaa ja ojentaa tämän kouraan. Lähti matkaan. Ja jotta saisin telat viimein sydämeltäni, laitan alle kuvan vielä piikkitelasta, jota tuijottaessani melkein syöksyin pökerryksissä alas Årturin kyydistä, sillä sen tuijottaminen sai pääni sekaisin. Näin tänään.

- Petra U

Kyllä tämä telafanitus pian lakkaa.

Ihan kohta.

Päivä 1

Tervetuloa :)

Tämä on blogi, jossa julkaisen kokemuksiani ja työvaiheitani työssäoppimisajaltani 8.4 - 31.5.2013. Opiskelen verhoilu ja sisustusalaa Järvenpään Wärtsilänkadun Keudassa ja työssäoppimispaikakseni valitsin Tuusulan Kodin Terran. En meinannut uskoa onneani päästyäni sinne, sillä paikka oli ensimmäinen jonne soitin ja jonne halusin. Vertailun vuoksi viime työssäoppimisjaksoa varten soitin suunnilleen 15 ei paikkaan.

 Hurraa, siinä se on

En ole täysin varma, miksi koulu pyysi meitä pitämään näitä blogeja, sillä en ole ollut paikalla missään infossa tätä varten. Kaipa kaikkialla yritetään käyttää sosiaalista mediaa hyödyksi uusin keinoin toivoen siitä olevan jotain uutta hyötyä. Idea oli kuitenkin ihan hauska, vaikka en tästä muuta tiedä, kuin että työssäoppimisestani kirjoitan bloggeriin. En kai tätä voi tehkä kovinkaan väärin.

Tietääkseni tulen työskentelemään Kodin Terrasssa lähinnä sisustusosastolla, mutta en ole varma vielä mistään. Siellä työskentelin ainakin tänään, muutaman tunnin alkuperehdytyksen jälkeen, ja se onkin alue, joka vastaa koulutustani. Tulen työskentelemään sekä asiakaspalvelun että logistiikan puolella, joista tänään sain aloittaa asiakaspalvelulla, vaikka pääpaino yritettiin säilyttää perehdyttämisessäni. Apua tarvitsevaa asiakasta ei kuitenkaan jätetty heitteille minun kouluttamiseni tähden. Ensimmäinen oma asiakaspalvelutilanteenikin syttyi ollessani vasta sisustusosastoon tutustumiseni puolivälissä. Onneksi minulla olivat edes hieman jääneet materiaalioppiasiat päähän koulusta ja osasin neuvoa oikeiden maalien valitsemisessa, josta pääsinkin heti kokeilemaan sävytystä. Pieni katastrofihan siitä seurasi. Ei tosin ollut minun syyni, vaan jumiin jääneen koneen.

Spruiks, tähänhän se sävytyspasta kuului?

Seuraavalla yrityksellä kone tuhosi purkin kannen, mutta kolmannella kerralla oltiin jo niin fiksuja, että irrotettiin kansi ennen sävytystä. Prosessissa syntyneiden traumojen takia en varmaan koskaan enää uskalla sävyttää mitään ilman ohjausta. Sehän meni hyvin. 

Tämän työssäoppimisen aikana yritän eritoten saada kehitettyä heikohkoa materiaalioppiani. Sitä varmasti tulee kierrellessäni paikkoja ja hyllyttäessäni tuoteita, mutta olen myös päättänyt ottaa työssäoppimiseni teemaksi "Erikoinen Esine Per Päivä." Tämän päivän esine on muovilankatela, jota käytetään maalipinnan kuviointiin. Vaikutti varsinaiselta turhakkeelta, mutta kiinnitti tänään huomioni erikoisella ulkomuodollaan. Ensimmäisen päivän erikoisena esineenä se sai kunnian toimia myös blogini nimenä. Sitten jännittämään mitä tulevat päivät tuovat tullessaan :). 

-Petra U